25.9.11

Kuva kuvassa

Inspiksen haasteena oli tällä viikolla ottaa kuva, jossa on kuva samasta kohtaa. 

Vuosi sitten neidit leikkivkät hiekkalaatikolla käpylehmillä ja tekivät kakkuja. Tänä vuonna on enemmän kiinnostanut kiipeily, keinu, tehtävät ja pyöräily. Hiekkalaatikko on jäänyt vähemmälle.


Viime vuonna oli kesällä piha täynnä lapsia ja vanhempia. Tänä kesänä on ollut myös ihan kivasti elämää pihalla, vaikka hieman vähemmän. Syksyn tullen piha on hiljentynyt, enää tapaa toisia harvemmin. 


Kaksi vuotta sitten pikkuneiti oli ihan pieni ja isompi esitti hänelle lauluja ja tansseja ja pienelläkin oli hauskaa. Nyt neidit (tuolla kuvan takana) leikkivät jo yhdessä. Ja tässä äidin päivittäessä blogia olivat menneet varastamaan kaapista kaurakeksin, jota järsivät keittiössä ja kuvittelivat ettei äiti huomaa. Olin pyytänyt heitä ottamaan vihannekset kaapista. Se ei kuulemma kiinnostanut.


*Huokaa syvään ja palaa sorvin ääreen*

Iloisempaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. ihania kuvia, tosi hauskasti näkyy lasten kasvaminen! voi että kun en ole millään saanut otettua näitä, vaikka ovat olleet monesti mielessä.. olisi ihana ottaa vaikka omista lapsuudenkuvista vastaavia.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania kuvia =)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Sun kuva on kyllä ihan oikeutetusti viikon kuva!

    Olipas kiva nähdä lauantaina!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille kauniista kommenteista ja Marikalle tiedosta, en olisi huomannutkaan tuota viikon kuva juttua ilman sua :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!