9.8.11

Juttuja lapsista ja kesästä

Meidän pienet neitoset ovat jo niin isoja. Kaksi ja viisi!

Kesän suosikki on ollut junarataleikki. Meillä on lapsuuteni Brion junarataa kassillinen ja ostimme lisäksi Biltemasta sadan osan paketin. Niillä saa helposti olohuoneenmaton peitettyä junaradalla. Tuomas-veturia on katsottu aina kun vanhemmat sallii ja sittarista kun vielä löytyi Tuomas ja Pekka näköisveturit, niin leikkiä riittää helposti pitkäksi aikaa. Olen tosin vetänyt rajan näköishahmojen hankinnassa tähän, sillä pitäähän mielikuvituksellekin olla tilaa.


Yllättävän hyvin neitoset jo leikkivät yhdessä. Isompi on oppinut leikittämään pienempää ja pienempi pitämään puoliaan. Välillä toki isosiskon innostus menee vähän liian pitkälle ja pikkusisko löytyy yläsängystä tai neitoset laittavat itse ruokaa keittiössä.

Pikkuneidillä on joku uhmakausi menossa ja elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Itse käveleminen on ihan mahdotonta, kun pelottaa niin paljon. Onneksi on Ergo ja liina.

Kesän alussa pikkuinen oppi kuin itsestään kuivaksi ja onkin ollut koko kesän ilman vaippaa, housut kuivana. Vuoden iästä vajaaseen kahteen käytimme hänellä kertakäyttövaippoja pottailun ohella, kun mikään kestovaippa ei enää istunut enkä jaksanut ommella uutta varastoa. Vielä puolet vaipoista on myymättä, jotta jos kellään on kiinnostusta M-XL kokoisille vaipoille tai villahousuille, niin ota toki yhteyttä. Imsen harsoista en ole raaskinut luopua, jos niistä vaikka ompelisi vaatteita. Ne on niin ihanaa materiaalia, uuden ja vanhan malliset.

Neiti ei ole vielä esittänyt sen suurempaa kiinnostusta lukemista kohtaan. Jos on jotain, mitä hänen täytyy saada selville, niin hän lukee sen, mutta ei sen enempää. Kirjoittaminen on jäänyt piirrustusten ja korttien yhteyteen. Olen oikeastaan asiasta varsin tyytyväinen. Eipähän lue lööppejä.

Kesäloma meni meillä sukulaisia reissatessa. Äitini luona ehdimme vähän hengähtääkin mansikanpoiminnan lisäksi. Neiti halusi kovasti ja usein järjestää prinsessasynttäreitä/kahvikutsuja. Niitä vietettiin kasvihuoneessa ja


pergolassa. Toki mansikkakakun, -lettujen tai -leivosten kera.


Ns. kesälomareissun teimme Punkaharjulle ja kävimme kylpylässä ja Kesämaassa. Onnin veljet ja heidän perheensä olivat myös paikalla laivalla. 


Neidin askarteluinto oli hyvin voimakkaana mukana myös reissussa. Mummolassa syntyi rannekoruja ja piirrustuksia. Tässä hänen tekemä kerrostalo.




Pikkuneiti puhuu jo varsin ahkerasti, matkii ja kokeilee. "Ihmisten oikeesti" on yksi hänen sanonnoistaan. Hänestä aikuinen=ihminen. "Äiti sinä olet ihminen" Juu-u. 

Mukavaa viikonjatkoa!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa kesäidylliä :)

    VastaaPoista
  2. Vitsi miten ihana pergola ja tosi kivoja kesäkuvia (tulee tässä ihan ikävä Suomeen taas *huokaus*)

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko oli kommentoida... meidän neljävuotiaan puheessa edelleen aikuinen on välillä ihminen! "äiti ootko sää ihminen?" on ollut suosittu kysymys aiemmin, ja tarkoitti tietysti olenko aikuinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!