29.5.11

5-veet vietetty


Neidin viisivuotissynttärit vietettiin tulppaanien kukkiessa päiväkotikavereiden kesken. Ensin oli ohjelmassa askartelua. Lapsoset saivat tehdä kruunut, tiarat tai naamiot. Sen jälkeen syötiin erilaisia tikutettuja ruokia: leipää, juustoa, omenaa, banaania, paistettuja laakamatoja ja pupunpapanoita. No, okei noi viimeiset oli oikeasti taatelipäärynä tai -mansikka karkkipötköjä ja kuivattuja karpaloita. Oli sitten ihan tavallisia banaanimuffineita, keksejä ja karkkeja tarjolla. 

Lopuksi oli se kovasti odotettu kummituslinna, jossa aave (minä) jakoi kaikille pussit. Olin tehnyt jo edellisille synttäreille vanhaan lakanaan linnan kuvan ja leikannut ikkunat auki. Se sitten oli ripustettuna portaiden edessä ja lapset hiipivät hämäriin portaisiin. Tasanteella olin minä (kahvitahraisen) pöytäliinan alla huhuilemassa. 
Ohjelmaa oli juuri tasan 1½ tunniksi ja sitten pääsivät lapsoset kotiin jatkamaan vauhdikasta menoa ;) Kahdeksan 4-5 vuotiasta aktiivista tyttöä ja poikaa on ihan haaste sinänsä. Onneksi ohjelma piti keskittymisen kasassa :)


Olen siis osallistunut tällä ja seuraavillakin postauksilla Jessica Spraguen viikon haasteisiin. On kyllä ollut aika hauskaa ja tulostakin on syntynyt, hyvä me :)

Tarvikkeet: CVW SupplyTracker, Echo Park Life is good, Kim Broedelet Freshly elegant freebie, Fonts: Occidental and Swinging, Liv.e designs template

5 kommenttia:

  1. Onnea sankarille. Kivan kuuloiset juhlat.

    VastaaPoista
  2. En ole ehtinyt niitä joka päivä kyttäämään ja hitto kun meni toissapäiväinen ihan ohi, oli kivan näköinen freebie..

    Tästä tuli tosi hauska, ite en syttynyt pohjasta lainkaan..

    VastaaPoista
  3. Oi mitkä herkkuvärit ja kivoja juhlakuvia!

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, onko neiti tosiaan jo niin iso tyttö! Mihin aika oikein katoaa? Onnea hurrrrjjan paljon neidille :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia! Miten ne lapset aina synttäreiden aikaan alkaa itsestäkin näyttämään vähän isommilta?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!