2.3.11

Pomppumatto ja IS11 leiska

Kuplamuovia voi käyttää näinkin :)


Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne ja kannustuksesta :) Suuri kiitos myös kaikille viikonlopun askartelututtaville (uusille ja vanhoille) ja järjestäjille! Oli ihana viikonloppu. Osallistuminen puolikuntoisena söi kuitenkin sen verran voimia, että olen tässä koomannut tämän alkuviikon. Tänään päikkärien jälkeen alkoi tuntua siltä, että ehkä sitä voisi tehdä muutakin jo kuin yskiä. Maikon patistus osui juuri oikeaan aikaan ;) Kiitos :) 

Viikonloppuna minulta meni aika monta juttua vähän ohi, kun joko en ollut paikalla tai sitten vain olin muissa maailmoissa. Kummankin päivän pitsatilaukset, rompetori ja se scraps of darkness pakkien ihastelu nyt ainakin. Kyllä se mun pakki siinä mun pöydällä oli koko ajan, mutta ei se nyt niin kummoinen ollut :) Voin yrittää saada siitä otettua vaikka kuvan tässä joku rauhallisempi hetki. Kuvat sain onneksi tulostettua sitten sunnuntaina siihen pakkiin, joten se on seuraavana tässä sitten tehtävälistalla, heti synttärijuttujen jälkeen.

Yhden leiskan sain tehtyä valmiiksi tapahtumassa monen ihanan ihmisen avustuksella. Ranu auttoi valitsemaan kuvat. Puuhapeten vaimo neuvoi otsikon kanssa. Elinalta löytyi nauhaa. Xing opetti kurssillaan muotopapereiden leikkausta. Xing ja Creomi kertoivat mielipiteitään kukkien kanssa ja moni ihminen kävi pöydän ääressä juttelemassa näperrellessäni. Suuri kiitos teille kaikille!


Leiskaan olen tyytyväinen. Vaikka nyt kun kuvaa katsoo niin otsikon asettelu olisi voinut olla hieman tarkempi. Taustan takaa pilkottava tagi tulee sisältämään tarinan siitä, kuinka neiti ikään kuin puhkesi kukkaan kaksi vuotiaana. Siihen asti hän oli aika ujo ja sitten hän alkoi rohkaistua ottamaan osaa leikkeihin ja juttelemaan jopa isommillekin tuntemattomille lapsille.

Sitten hieman meidän pienemmästä neidistä, joka on enää kovin vähän pieni. Käyttää ensi kesänä isosiskonsa viime kesäisiä saappaita. Noilla on kuitenkin se 3 vuotta ikäeroa. Puhetta tulee paljon ja yksi mielenkiintoisista tavoista ilmaista asioita on lisätä "aika" loppuun. Purkkiruoka-aika, balleriina-aika, kirja-aika, leikkiaika... Ja nyt on se nukkuma-aika, joten lähden nukuttamaan naperoita minkä yskältäni pystyn.

5 kommenttia:

  1. minä olenkin aika hyvä komentelemaan ;)

    tiedätkös, tässä sivussa on niin mun lempivärit, että olen tietysti ihan myyty! paperi sopii kyllä paidan väreihin hienosti ja kuvien taustalla oleva kukka kruunaa asettelun. sun tekemät kukatkin sopii tähän niin hyvin!

    paranemisia sinne!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää valmis leiska! Harmitus vaan miten vähän jäi näkyviin tuosta leikellystä paperista, se on niin kaunis. Värit on tässä ihanat.

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja ihanan pirteä sivu!

    VastaaPoista
  4. Tässä on tosi kauniit värit ja leiska näytti tosi kauniilta jo valmistumisvaiheessa viime viikonloppuna.
    Kiva että vointisi on jo parempi!

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanat värit ja asettelu! Kiitos seurasta ja kyydistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!