24.4.09

Tiinan villisohje

Kun nyt sain tekijältä luvan, niin laitan Tiina Törnströmin Kestovaippayhdistykselle tekemän villisohjeen tänne blogiin näkyville. Tässä nyt pidempi versio. Ohje on tehty aloittelijallekin sopivaksi.

Tiina Törnström/Kestovaippayhdistys ry

KÄSIN NEULOTUT VILLAVAIPPAHOUSUT

Villavaippahousut neulotaan ylhäältä alas suljettuna neuleena (kuten villasukat). Tätä ohjetta varten tarvitset esim. sukkapuikot noin nro 5–6, langan paksuudesta riippuen. Usein housuja neulotaan ns. hahtuvalangasta kaksisäikeisenä, mutta myös muut perinteiset käsittelemättömät villalangat käyvät (ei superwash-merkitty). Ohjeista löytyvät silmukkamäärät S/M/L/XL-kokoisille housuille. Kannattaa tehdä koetilkku ja verrata neuloksen tiheyttä annettuihin silmukkamääriin ja sentteihin. Tämän ohjeen silmukkamäärät on tehty noin puolipaksulle langalle ja sukkapuikoille nro 5.

Aloita luomalla puikoille noin 55/60/70/75 silmukkaa. Neuloksen yläreunan leveyden tulee valmiina olla venyttämättä noin 15/16/18/20 cm. Voit neuloa vyötäröresorin numeroa pienemmillä puikoilla kuin vaippaosuuden (tällöin housut pysyvät paremmin jalassa). Vyötäröresorin voi tehdä ”kaksi oikein, kaksi nurin” neuleena tms, myös ”aina oikein” –neule käy. Neulo vyötäröresorista esim. 5–7 cm korkea, vaihda isompiin puikkoihin ja neulo putkea esim. aina oikein neuleena. Yleisesti on suositeltavaa, että vaippahousut ovat hieman tavallista korkeammat, jotta ne peittävät sisävaipan riittävän hyvin. Housut myös venyvät käytössä leveyssuuntaan, ja tällöin housut madaltuvat. Tee siis mieluummin kapeahkot ja korkeat housut. Kun olet neulonut putkea ylhäältä alas yhteensä noin 23/26/29/32 cm, on vaippaosa valmis ja voit katkaista langan.

Neulo nyt haaraosaa varten 4–6 cm:n kaitale: Ota putkilosta housujen etumuksen keskikohdasta 10–13 silmukkaa ja tee uloke neulomalla näitä silmukoita edestakaisin. Kun tämä haaraosa on noin 4–6 cm pitkä, voit yhdistää sen taakse keskelle niin, että jalansuihin jää kummallekin puolelle yhtä monta silmukkaa. Jos olet taitava neuloja, voit tehdä yhdistämisen neulalla silmukoimalla, jolloin saumakohtaa ei takana näy. Sauman voi tehdä myös muilla kiinnitystavoilla eli myös perinteisesti ompelemalla.

Nyt housut ovat pikkuhousumaiset ja voit neuloa niihin toivomasi pituiset lahkeet. Lahkeita varten poimi puikoille silmukoita myös haaraosan reunoista. Tällöin lahkeensuu muodostaa uuden kapean putkilon, jota neulotaan alaspäin lahkeeksi. Lahkeen silmukkamäärät ovat noin 34/38/42/46 riippuen tietenkin housujen aloitussilmukkamäärästä sekä vauvasi reiden paksuudesta. Voit jatkaa lahjetta sileänä neuleena, resorina tai muuna valitsemanasi neuleena. Lyhyitä lahkeita varten neulo noin 3–5 cm:n napakka resori (esim. kaksi oikein, kaksi nurin neuletta). Resoria varten kannattaa jälleen valita yhtä numeroa pienemmät puikot, jotta lahkeensuut eivät jää liian löysiksi. Jos vauvallasi on pulleat reidet, voit tehdä väljemmät lahkeensuut. Kun lahje on haluamasi pituinen, voit päätellä työn löyhästi, jotta lahje ei kiristä reittä. Toinen lahje tehdään tämän jälkeen kuten edellinenkin. Lopuksi, jos haluat, voit valmistaa kiristysnyörin vyötärölle kiertämällä lankaa ja taittamalla sen kaksin- tai nelikerroin. Voit myös virkata nyörin vyötärölle. Puuvillaista nyöriä ei kannata vyötärölle laittaa, koska se johtaa kosteutta märkää sisävaippaa koskettaessaan.

Onneksi olkoon, vaippakuoresi on valmis!

Valmiit villahousut kannattaa aina pestä ennen käyttöä ja lanoliinittaa pesun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!