13.7.07

Lomailua


Johan se aika on taas vierähtänyt ja tyttömme kasvanut niin mahdottoman paljon. Hän tepastaa jo varsin tukevasti ja yrittää juosta vanhempia karkuun kikattaen. Juttuakin riittää ja sanoja alkaa olla ihan kivasti. n. 15 sanaa on aktiivisessa käytössä ja 5-10 harjoittelun alla, niin että täytyy vielä kerran muistuttaa, ennenkuin hän niitä käyttää.

Tein mymmelille oman kuvakirjan valokuvakansiosta. Sellaiseen kymppikoon kuvien kansioon laitoin kuvia perheestä, sukulaisista, kavereista ja esineistä ja asioista joista hän pitää. Sitä on sitten luettu innolla ja opeteltu sanomaan esim. isä ja vaari, jotka tulevat joskus ihan oikein. Yleensä isä vaan jotenkin kääntyy äitiksi. Ehkä tyttö toivoisi hänellä olevan kaksi äitiä :) Tosin kaikki lapset ovat vauvoja, aikuiset äitejä ja kasvit kukkia. Niin ja pallot palloja, olivatpa ne sitten perunoita, tomaatteja, oven nuppeja tai pesupalloja. Meillä ei erotella. Tosin jotkut lapset ottavat itseensä kun heitä kutsutaan vauvoiksi ;)

Neiti opettelee syömään itse. Siis lähinnä tutustuu ruuan koostumukseen ja katapulttisiin lentoratoihin. Joskus ruokaa menee suuhunkin jonkun verran, mutta tähän ei oikein edes vaikuta nälän määrä. Tyttö pitää lusikkaa kädessä peukalolla keskisormen päällä ja sitten keikuttaa ja lätsyttää sitä. Paksu tupperin lasten haarukka on osoittautunut helpommaksi (äidille), koska siitä voi pitää päästä kiinni ja nuijia makaroneja ja perunoita. Isän mielestä tyttö voisi opetella itse syömään vasta kun tajuaa, ettei ruoka kuulu lattialle, mutta meillä toistaiseksi on naisväki päättänyt tästä asiasta ;) Yleensä mymmeli haluaisi syöttää meille leipänsä, koska lahjoja on niin kiva antaa :) Äiti tässä yrittää pysyä varmana siitä, että kaikki lapset oppivat syömään kiinteitä joskus ja vieläpä ihan itse ;)

Pakkasin tässä yksi päivä hoitopöydän lipastoksi ja toin pinnasängyn kellarista ylös. Nyt se on meillä sivulaivana sängyn jatkona, niin on enemmän tilaa nukkua. Olen tässä yrittänyt hieman saada yöruokailuakin vähenemään. Tosin taitaa olla vaan hyväksyttävä, että silloin kun neidin vatsa vaivaa, niin helpompaa on antaa rintaa, kuin valvoa koko yö. Silloin kun vatsa ei vaivaa hän nukkuukin hyvin yön eikä syö kuin korkeintaan kerran aamuyöstä. Siitäkin syötöstä päästään eroon kun saan tuon lapsen syömään päivällä tarpeeksi...

Neidin pottailu on jatkunut vaihtelevalla menestyksellä. Nykyisin kun on niin paljon puuhattavaa, että ei sitä aina oikein ehtisi potalle istua ;) Kerran tyttö ehti pissimään keittiön lattialle ja kun ystävällisesti kommentoin, että pissa tehdään pottaan niin käveli tyttö potalle ja istui siihen (poikittain tosin:). Eilen hän oli parvekkeella leikkimässä Jukka-palikkalaatikolla, sillä sellaisella johon laittaan kannen läpi palikoita, ja hätä yllätti niin hän yritti istua pissalle avoimelle laatikolle (onneksi oli vaippa jalassa). Pitkään hän on jo sanonut "kakka" kun kakka on tuloillaan, mutta se onkin haasteellisempaa saada hänet viihtymään potalla niin kauan että se pottaan tulisi :)

Ostimme muutama päivä sitten anatomisen potan ja My Wee Friendin. Tytöllä kun on ollut tapana työntää tuolla tavallisella keijalla sitä jaloilla taakse päin. Useamman kerran sillä tuloksella, että potan takareuna on joustanut ja tyttö ja potta kaatuneet lattialle -> ei kovin innosta pottailemaan. Tuo uusi potta on kyllä ollut ihan loistava ja pottaan tulee kukka pohjaan kun sinne tulee pissa (siis tuo wee friend -tarra on lämpöaktivoituva), mikä on ollut varsin hauskaa.

Sain äidiltäni synttärilahjaksi (hieman myöhässä, kun en osannut päättää) Mari Savion ja Kati Rapian Juju Erilainen lastenvaatekirjan. Se on ihan loistava! Kirjan ohjeilla saa vanhoista kankaista ja materiaaleista luotua uutta puettavaa 90-120cm lapsille. JA OHJEET OVAT YKSINKERTAISIA! Siinä on ihania kollaasitekniikalla tehtyjä kuvia lapsista kirjan vaatteissa leikkimässä kasvimaalla raparperin alla ym. Ompelukset ovat jaoteltu hurautuksiin, perusompeluksiin ja kimurantteihin. Tein tytöllemme suloisen prinsessa hameen hurautusohjeella. Ja täytyy myöntää että hauskaa oli. Nyt olisi sitten suunnitteilla tehdä peruspöksyt ja maatuskamekko! Ja tuolle kirjan läiskänpeitto-osiolle tulee meillä varmaan olemaan käyttöä. Mummolassa pengoin juuri pitsejä ja rimpsuja materiaaleiksi vaatteisiin, saa vanhat lakanat ja verhot uutta ilmettä :)

Onni kehitti (ei nyt ihan varmaan ainutkertaisen, mutta ihan hauskan) idean tornin rakentamiseksi. Siitä kuva alla. Toimii mymmelin kanssakin varmaan paremmin hieman vanhempana. Siis leivinarkkipakkaukset vain käyttöön. Palikat sisään pieni heilutus ja tsadaa!


Olemme lähdössä reissuun ja eihän siitä mitään tule ilman syöttötuolia, joten tulipa sitten hankittua Sack'n Seat, matkasyöttötuoli. Kun varasimme kaupasta sitä oli siellä joku toinen malli, mutta hakiessamme saatavilla olikin vain tuota perusversiota. Se toinen ainakin vaikutti fiksummalta, koska oli PUL-kankainen ja reisistä kapeampi, mutta ei ollut aikaa alkaa etsimään, joten tuo saa luvan toimia hyvin:)

Ensi viikolla olisi sitten tarkoitus suunnata kohti Oulunlääniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudestaan!